Mitä seikkoja tuotteen valinnassa ja asennuksessa on otettava huomioon?
Makuja on monenlaisia, niin esim. aidan malleissakin. Tärkeintä on miettiä tarkkaan minkälainen tuote sopii pihapiirisi kokonaisuuteen. Aidan tulisi sopia tyyliltään ja väritykseltään luontevasti ympäröivään luontoon ja rakennuksiin.
Aidalla ja portilla viestitetään, että kyseessä on yksityisalue ja samalla annetaan ensivaikutelma talosta ja sen asukkaista.
Lähtökohtaisesti kannattaa ennen suunnittelua tarkistaa kotikunnan tai kaupungin rakennusvirastosta rakennusmääräykset. Lisäksi on mahdollisten kaivauksien varalta tarkistettava mm. kaapeleiden sijainti tontilla.
Jos aitasi rajoittuu naapurin tonttiin, on aidan sijainnista sovittava naapurin kanssa.
Mittauskäynti rakennuskohteessa kuuluu lähes poikkeuksetta yrityksemme toimintatapaan. Toiveidesi ja perusteellisen etukäteissuunnittelun pohjalta, mm. maaston korkeuserot ja maapohjanlaatu huomioon ottaen, teemme yksilöidyn tarjouksen kohteeseen sopivalla tuoteratkaisulla.
Millaisista materiaaleista tuotteet valmistetaan?
Finn-Tiia Oy:n tuotteet ovat alumiiniprofiilia. Pylväiden päät ja valukoristeet ovat valettua alumiinia. Asennus- ja kiinnitystarvikkeet ovat alumiinia ja ruostumatonta terästä. Tuotteissa ei ole mitään ruostuvaa tai muuta huoltoa vaativaa osaa.
Tuotteet jauhemaalataan haluamallanne värisävyllä. Maalin voit valita mm. RAL-värikartasta, jonka lukuisista värivaihtoehdoista löydät varmasti mieleisesi vaihtoehdon.
Mitkä ovat alumiinisten tuotteiden hyvät ja huonot puolet?
Hyvät puolet:
- Alumiini on kevyttä ja kestävää, samalla materiaali on kierrätyskelpoista.
- Maalattu alumiinirakenteinen tuote kestää erinomaisesti vuodenaikojen vaihtelut näyttäen uutta vastaavalta vuodesta toiseen.
- Maalatun pinnan ansiosta alumiinituote on helppohoitoinen.
- Finn-Tiia -tuotteet voit purkaa ja koota uudelleen. Halutessasi voit myös myöhemmin maalauttaa tuotteet eri värisiksi.
Huonot puolet:
- Alumiini on arvokkaampaa kuin useat muut vastaavisssa tuotteissa käytetyt materiaalit. Hankintakustannus voi muodostua vastaavaan puiseen tuotteeseen verrattuna korkeammaksi, mutta kannattaa aina muistaa puun ominaisuudet. Puupinta vaatii jatkuvaa huolenpitoa, niin korjausta kuin maalaustakin. Kuitenkin useimmiten jo kymmenen vuoden sisään on edessä puutuotteen kokonaan uusiminen.
Finn-Tiia -alumiinituotteilla nostat kiinteistösi arvoa, saaden niistä huolettomat ja pitkäikäiset pihapiirisi viihtyisyyden takuutuotteet.
Asennatteko aina Finn-Tiian tuotteet vai voinko asentaa ne myös itse?
Asennuspalvelumme on käytettävissä asiakkaan niin halutessa ja annamme asennuksesta aina erillisen hinnan. Asiakas voi halutessaan asentaa tuotteet myös itse.
Mitä alumiinituotteiden puhtaanapito ja huolto vaatii?
Maalatut Finn-Tiia tuotteet ovat helppo pitää puhtaana. Liuottimia ei tarvita, sillä pelkkä vesisade puhdistaa tehokkaasti pölyn tuotteiden pinnasta. Tarvittaessa voit pestä tuotteet miedolla mäntysuovalla tiskiharjalla harjaten tai kevyesti painepesurilla. Muita hoitotoimenpiteitä ei tarvita.
Millaisia malleja Finn-Tiia-tuotteista löytyy ?
Olemme koonneet sivuillemme osan tuotteistamme, mutta mallien suunnittelu on joustavaa ja yksilöllisetkin ratkaisut onnistuvat. Aitoihin ja portteihin voidaan asiakkaan toiveiden pohjalta tehdä perusmalliin tarvittavat tekniset muutokset ja annamme sitten tuotteesta kirjallisen tarjouksen. Myös perinteisiä ”puuaitamalleja” on helppo toteuttaa alumiinista. Päivitämme jatkossa sivuillemme uusia malleja ja referenssejä.
Mikä on tuotteiden kotimaisuusaste?
Finn-Tiia-tuotteet ovat täysin kotimaista valmistetta ja niille on myönnetty myös avainlippumerkki. Alumiiniprofiilit, alumiinivalut ja muut alihankittavat tuotteet ja palvelut ovat 100% suomalaisilta valmistajilta.
Miten tilaan Finn-Tiia:n tuotteita tai pyydän tarjouksen?
Paras tapa on ottaa yhteyttä sähköpostilla tai puhelimella. Kirjallinen Finn-Tiia Oy:n tarjous, asiakkaan kirjallinen tilaus ja tilausvahvistuksemme ovat edellytyksenä onnistuneen ja molempia osapuolia tyydyttävän lopputuloksen aikaansaamiseksi.